Kuuntelin eilen Publicsissa Jeanne Van Heeswijkin erittäin mielenkiintoisen luennon Imagination – a collective exercise of care. Philadelphia Museum of Art oli pyytänyt häntä pohtimaan museon ja kaupungin suhdetta. Lopputulos oli huikea yhteisöllinen voimainponnistus joka huipentui näyttelyyn kyseisessä museossa:

Philadelphia Assembled tells a story of active resistance and radical community building through the personal and collective narratives that make up Philadelphia’s changing urban fabric. These narratives will be explored through a collaborative effort between the Philadelphia Museum of Art and a team of individuals, collectives, and organizations as they experiment with multiple methodologies for amplifying and connecting relationships in Philadelphia’s transforming landscape.

Luennon aikana johduin miettimään, mikä tässä on taidetta, mikä tekee tästä taidetta. Minulle Philadelphia Assembled näyttäytyi yrityksenä luoda kaupungista paikka jossa ihmiset, kaupunkilaiset, voisivat elää mahdollisimman hyvää elämää. Väittääkö Philadelphia Assembled että elämä on taidetta? Vai toimiiko taide yksinkertaisesti välineenä, joka auttaa mielikuvituksen lentoon, rohkaisee kuvittelemaan laajemmin ja enemmän, leikkimään? Tuo ihmiset yhteen tekemään yhdessä kaikille hyvää? Onko sillä loppujen lopuksi väliä, miksi sitä kutsutaan?

Kuva: Otto Väätäinen (Luutarha)