Kaksi performanssia, ensimmäisen teen katsojana, toisen tekijänä.

Tunnettu näyttelijä parkkeeraa suuren, kiiltävänmustan Porschen kadun varteen, nousee autosta ulkoiluvaatteissa ja tulee kahvilaan. Hän ostaa kahvin pahvimukiin ja menee ulos. Kaivaa pikkusikarin ja nähdessään penkin märäksi käy hakemassa autosta sadehousut jotka panee penkille istuinalustaksi. Juotuaan kahvin ja polteltuaan sikarin hän menee puhelin korvallaan autolle, heittää sadehousut takapenkille, istuu ratin taakse ja ajaa pois.

Vähän myöhemmin menen työhuoneelleni, Tulipään luolaan, ja sonnustaudun Tulipääksi: puna-keltaiset piilolinssit, hampaiden värjäys, asu. Tuulee reippaasti ja sataa räntää. Kävelen Tulipäänä sateenvarjon suojassa ratikkapysäkille. Ratikassa juttelen Hullu-Henkaksi esittäytyvän, rommia naukkailevan hepun kanssa. En ymmärrä hänen puheitaan prosenteista mutta hän kehuu asuani ja jää pois Sörkassa. Virnistelen mustia hampaita vilautellen ja pyrin pitämään silmät suurina. Jään pois Keskusarkiston pysäkillä. Kierrän Säätytalon, jossa hallitus pitää budjettiriihtään, ja pysähdyn Snellmanin patsaan eteen, Säätytaloa vastapäätä. Liikahtelen rauhallista rinkiä ja virnistelen harvoille ohikulkijoille parin ratikkavuoron verran. Sitten kävelen pysäkille ja matkustan takaisin Vallilaan. En puhu kenellekään. Mietin olisiko Henkka halunnut kuulla runon ja yritän painaa mieleen että seuraavalla kerralla kysyn, haluaisiko keskustelukumppani kuulla runon.